Muotoilun mahti — KAUNEUS

Mihin katosi kauneuden arvostus? Suunnittelijoiden ylpeys? Katosivatko ne häpeillen tehokkuuden tieltä?

Puhun kaikesta, mutta eritoten rakennustaiteesta. Arkkitehtuurista.

Ylpeinä muistelemme menneen ajan muotoilijoita. Miksi tämän päivän tuotoksille ei heru samaa tukea? En kaipaa vastausta, koska kauneus ei kaipaa tukea, vaan ihailua. Jos kyse on tuesta, ei ole kyse kauneudesta.

Kauneus ei ole myytti menneisyydestä, saati mennyttä. Kauneus on universaalia, ajatonta. Tätäkin päivää, jos emme sitä tukahduta.

Kauneus kanavoituu yhteiskuntaamme meidän ihmisten kautta. Emme ole niin rahvaita, kuin lankeamme luulemaan. Musiikillakin on mielemaisemia järisyttävä vaikutus, ja jalo taito aikaansaada ja yhteensovittaa mitä ihmeellisintä värähtelyä on meidän.

Emme tietenkään ole myöskään niin kaikkivaltiaita, kuin kollektiivin sisältä voi vaikuttaa.

Kauneus on kallisarvoista. Käveletkö mielummin Vanhan Rauman värikkäillä kujilla vai betonikuutioista kootussa lähiölabyrintissa, josta et näe tietä ulos? Asuisitko mielummin funktionaalisin perustuksin siunatuissa, ammattiylpeydellä valetuissa Helsingin vanhoissa taloissa vai nimettömän kunnan monistetussa taajama-asunnossa, jonka ikkunasta näet taivaanrannan sijaan ympäröivän tiilen kuin peilikuvan lailla? Entäs mihin näistä soisit yrityksesi läsnäolon eli liiketilan?

Kauneus on kallisarvoista, eikä kauneuden arvoa mitata vain rahassa. Valitset sen, minkä koet olevan parhaaksesi. Kauneus luo hyvinvointia. Kauneuden puute kasaa pahoinvointia. Olkoon tuhoisaa tai ylevöittävää, rakennustaiteella on pitkäikäiset vaikutukset. Vaikutukset läpäisevät sieluja ja sukupolvia, ja siksi tehokkuuden priorisointi rakennustaiteessa on turmiollista.

Jos jatkamme betoniviidakon rakennusta, ei tänne pian tule kukaan. Juurilleen uskollisimmat, siis sopeutumattomimmat suomalaisuuden lahkoista, kuolevat sukupuuttoon elinkelvottomassa ympäristössä. Kynnelle kykenevät pakenevat. Eikä kukaan erehdy tänne saapumaan tai sijoittamaan. Paitsi haaskoja havittelevat.

Kauneus on hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolon ehto. Eikä kyse ole pelkästä julkisivusta, kai olet kuullut kauneuden kumpuavan sisältä? Ei se julkisivu, vaan funktionaalisuus.

Funktionaalisuuden puutteessa olemme hyvinvoivasta yhteiskunnasta vain väärennös. Väärennös, johon on liimattu brändi, toivoen sen tuovan arvokkuuden mukanaan. Väärennös on kuitenkin arvoton kopio, sisältä keinotekoinen ja pian rikki. Käytännöllisyydestä kaukana. Kaikki tietävät väärennöksen olevan huijaus, mutta teeskentelevät näytelmän mukana väärennöksen kantajaa miellyttääkseen helpottuneena siitä, ettei kyseessä ole oma kohtalo, itse päästessä koskettamaan jotain aidompaa. Jos taas itse on väärennöksen viettelemä uhri, koittaen kovasti olla jotain mitä ei ole, syöpyy oman arvon tunne hitaasti.

Muotoilun mahti palaa rakennustaiteeseen, kun tajuamme kauneuden olevan tehokkuutta kallisarvoisempaa. Koska arvo mitataan nykypäivän mielissämme rahassa, täytyy se perustella niin.

Arvostamamme menneen ajan muotoilijat… Heidän rakennustaiteensa on edelleen täällä, meitä sulostuttamassa ja puhuttelemassa. Menneisyydestä käsin heidän arvokkuutensa liikuttavat ihmisiä sisältä ja ulkoa. Muotoilun perässä matkustetaan. Muotoilun mahti liikuttaa jopa aikamme palvotuinta: rahaa.

Ennen kaikkea kauneuden arvo mitataan ajassa. Mitä sanommekaan ajan olevan, rahaan verrattuna?